En käsitä, miksi tätä kirjaa mainitaan jossain dekkariksi, sillä sitä se ei ole. Kirjan takakannen mukaan se on psykologinen jännäri, mikä on lähempänä oikeaa.
Alvtegen tietää mistä kirjoittaa: kirja kertoo kriittisesti kirjailijoista, heidän lähipiiristään ja kirjallisuusinstituutiosta yleensä. Tästä näkökulmasta voi lukea lisää vaikkapa Kaisa Kurikan arvostelusta Turun Sanomissa.
Kriittisyys ravisteli muutenkin ja kohdistui jopa Svea-mammaan. Tosin aihe oli vain lyhyesti, pelkkänä hipaisuna mukana tarinassa, mutta silti vavahduttavana yksityiskohtana sota-ajan Ruotsista. Maahan onnistui välttämään sodan, mutta mitä siellä silloin tehtiinkään? Vai tehtiinkö mitään? Näihin kysymyksiin liittyy kirjassa oleva moraalitesti. Se on yksinkertainen, mutta hyvin valaiseva.
Kirjassa on paljon eettistä pohdintaa. Oikeastaan koko tarina kuvaa moraalitonta sumppua, möhkälettä, jossa pahat teot on tiiviisti pakattuna ja joka on unohdettu ja vaiettu melkein olemattomaksi. Pieni nirhaisu tulee sumppuun ja se meinaa alkaa avautua, mutta sitä tilkitään, ja aina uusilla pahoilla teoilla sitä tilkitään, yhä uudelleen… Siis oikea moraalin irvikuva!
Kirja tuotti järkyttävän lukukokemuksen, mutta ilman minkäänlaista mässäilyä. Sen vuoksi se upposi minuun kuin veitsi sulaan voihin ja jätti ikuisen jäljen.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Karin Alvtegen: Varjo (Skugga)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti