tiistai 28. joulukuuta 2010

Pearl S. Buck: Naisten piha (Pavilion of Women)

Pitkästä aikaa kohdalle osui romaani, joka todella kiinnosti ja mietitytti. Kirja on on Pearl S. Buckin kirjoittama Naisten piha. En ole lukenut sitä aikaisemmin, ja vuosia sitten en ehkä olisi pitänyt siitä. Nyt se sen sijaan kiehtoi niin, että se oli luettava melkeinpä yhtä soittoa alusta loppuun.

Tarina ajoittuu keisarillisen Kiinan viimeisiin aikoihin, jolloin uuden aikakauden muutoksia oli vaivihkaa tulossa. Jo ajankuvauksena se on mainio.

Saatoin silmissäni nähdä, miten kiinalaisen maaseutukaupungin rikkain perhe sukulaisineen eli.

Kaukaisimmista ja köyhimmistä serkuista lähtien he asuivat perheen portein suljetulla alueella, joka oli jaettu pihoihin. Suvun hierarkia oli selvä: korkeimpana oli perheen isä, sen jälkeen poikiensa äiti ja sitten pojat ikäjärjestyksessä. Naisten hierarkiassa poikiensa äiti oli ylimpänä, sen jälkeen oli vanhimman pojan vaimo ja hänen jälkeensä nuorempien poikien vaimot. Muut sukulaiset tulivat näiden jälkeen. Iällä oli myös suuri merkitys ja vanhoja kunnioitettiin. Se tuotti myös ongelmia silloin, jos nuorempi poika otti itseään vanhemman vaimon, joka oli myös vanhemman veljen vaimoa vanhempi. Kiehtovaa!

Yhteisössä kunnioitettiin perinteisiä tapoja, sääntöjä ja hyvää käytöstä. Avioliitot olivat yleensä järjestettyjä. Joillekin luonteille se sopi, toisille ei. Tämän totesi myös rouva Wu opastaessaan miniäänsä:

"Kuka tahansa terve nuori nainen voi mennä naimisiin terveen nuoren miehen kanssa ja kumpikin voi täyttää velvollisuutensa elämää kohtaan. Tästä syystä on hyvä ylläpitää vanhaa perinnäistapaamme. Vanhemmat ihmiset osaavat varmastikin valita paremmin rotua silmälläpitäen kuin nuoret itse."

Hän totesi, että jos ainoa kunnianhimo on olla hyvä puoliso ja vanhempi, on parempi, että vanhemmat valitsevat ne kaksi, joiden on mentävä naimisiin keskenään.

"Mutta he eivät varmaankaan tunne mitään ehdotonta onnea, sellaista kuin sinä ja Tsemo vaaditte."

En ole koskaan ymmärtänyt, että joissakin kulttuureissa järjestetään avioliittoja, ja olen pohtinut, voiko sellainen liitto toimia ja olla peräti onnellinen. Jotenkin aloin nyt ymmärtää, että se voi jossain tapauksessa onnistua riippuen siitä, millainen ihminen on kysymyksessä.

Romaanin tarinaa voi peilata nykypäivään. Sitä kantaa naisen juonikas viisaus, jonka varassa saattoi johtaa koko yhteisöä. Rouva Wun sanoin:

"Ja kaikessa salaisuudessa naisen on johdettava. Salassa naisen aina on johdettava, hänen täytyy, sillä elämä riippuu hänestä, ja vain hänestä."

Syvällinen viisaus kehittyi kuitenkin vasta oikeiden rakennusaineiden avulla. Niitä olivat vapaus, iän tuoma kokemus sekä rakkaus. Myös uskonnolla oli tietty roolinsa. Vapaudesta rouva Wu totesi miniälleen:

"Olet vapaa, kun saat takaisin oman itsesi. Voit olla yhtä vapaa näiden seinien sisällä kuin missä tahansa muualla maailmassa. Ja miten voisit olla vapaa, vaikka vaeltaisit kuinka kauas, jos aina kannat mukanasi ajatusta hänestä? Anna hänelle vapaus, niin olet itsekin vapaa."

Rakkaus oli kuitenkin ylivoimainen kaikista, sillä se voitti kuoleman, ja kuoleman jälkeenkin se ohjasi rouva Wuta.

Kirja oli täynnä ajatuksia, sitaatteja, joita voisin kirjata ylös mietittäväksi. Mutta mitäpä suotta, pistänpä kirjan hyllyyn ja luen sen joskus uudelleen. Silti haluaisin yhden kolahtaneen kohdan vielä pureksia tässä. Kuinka moni murkkuikäisen äiti ei ole kuullut lapsensa joskus suutuspäissään huutavan loukkaavasti: "mitäs synnytit minut, en minä tänne halunnut!"? Minä ainakin olen kuullut sen, ja muistelenpa, että olisin itsekin joskus huutanut samantapaisilla sanoilla nuoruudessani. Tässä kirjassa tämä huudahdus kääntyy päälaelleen, kun isä André opettaa:

"Olkaa hyvä nuorille, he eivät ole pyytäneet saada syntyä."

Siinäpä syvällistä pohdittavaa jokaiselle vanhemmalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti