Huomasin kerran tyttäreni kirjahyllyssä Bridget Jones -kirjan ja totesin: "Ai sinullakin on tämä?". Hän naurahti, että se on todellisuudessa minun kirjani, mutta hän otti sen mukaansa muuttaessaan. "Nyt se on minun!", hän totesi ykskantaan. Samalla tavalla on hyllystäni kadonnut muutama muukin suosikki, ainakin Ruohometsän kansa.
Niinpä kun sattumalta huomasin Bridget Jones - elämäni sinkkuna -kirjan kirppiksellä, ostin sen uudelleen itselleni. Aloin lukea sitä pienenä välipalana Austenin jälkeen, ennen seuraavaa klassikkoa.
Elokuvan olen nähnyt useita kertoja. Sehän on niitä leffoja, joka tulee uusintana televisiossa tämän tästä, ja jota on kiva katsella uudelleenkin. Ajattelin, että kirjan kanssa käy samalla tavalla. Luin ja vertailin tekstiä elokuvaan, sillä sitähän ei voi olla tekemättä, kun elokuva on tuttuakin tutumpi. Huomasin tarinassa sekä samanlaisuutta että erilaisuutta.
Kirja oli nopeasti luettu ja oli ihan mukavaa viihdykettä. Lukemisen jälkeen kuitenkin mietin, miten se voi olla jollain listalla klassikkona. Oma klassikkorankkaukseni on jotenkin toisenlainen. Niinpä tämä ei tule omalle 10 klassikon haasteen listallekaan, vaan pysyy välipalana.
Sitä jäin lukukokemukseni jälkeen ihmettelemään, miksi varsinainen teksti ei missään vaiheessa tuntunut tutulta eikä kilisyttänyt pienintäkään kelloa. Vaikka tarina oli tuttu - ainakin osittain - teksti ei herättänyt mitään muistikuvia aikaisemmasta lukukerrasta.
Menin käymään tyttäreni luona ja vilkaisin kirjahyllyyn. Siellä oli Bridget Jones - elämä jatkuu!
