Kuten Ateneumin näyttelyissä yleensä siellä sai paljon tietoa taiteilijasta, hänen elämästään ja ajatuksistaan. Seinillä oli pieniä tietoiskuja ja yhteen tilaan oli järjestetty suuri pöytä, jonka äärellä voi selailla ja lueskella kirjoja, jotka kertoivat Larssonin elämästä ja taiteesta. Siellä pyöri myös filmejä, jotka oli kuvattu Sundbornissa ja niissä esiintyivät Carl Larsson perheineen erilaisissa tilanteissa. Oli kiinnostavaa nähdä aitoja maisemia, jotka ovat jo käyneet tutuiksi hänen maalauksistaan.
Carl Larssonin varhaisemmat työt olivat todella kauniita ja raikkaita, joita katselin suorastaan hartaana. Niissä loisti ihana vehreys. Niitä en ole juurikaan postikortteina nähnyt, joten ne olivat minulle uusia tuttavuuksia. Tämä oli yksi suosikeistani.
Ihailin myös maalausta nuoresta morsiamesta, Karinista, joka oli siinä liikuttavan suloinen. Larsson avioitui Karinin kanssa vuonna 1883 ja he saivat kahdeksan lasta, joista yksi kuoli. Seitsemän muuta, Suzanne 1884, Ulf 1887, Pontus 1888, Lisbeth 1891, Brita 1893, Kersti 1896 ja Esbjörn 1900 esiintyvät hänen monissa maalauksissaan. Sekä Karin että lapset olivat Larssonin suosikkimalleja, jotka joutuivat poseeraamaan usein pitkiäkin aikoja paikallaan. Hänen lapsensa olivat hänen taiteensa marttyyreja.
Mielestäni oli aika erikoista, miten monessa kuvassa taiteilija itse esiintyy. Saatoin katsoa hyvin elävää kuvaa, jossa malli katsoo suoraan maalaavaa taiteilijaa kohti ja sitten kuvassa taustalla näkyykin itse taiteilija kumartuneena tekemään jotain. Mikä tarve hänellä oli saada itsensä mukaan kuviin? Eikö perheen kuvaus ollut täydellistä, jos hän olisi itse puuttunut niistä?
Perhe sai Sundbornin talon (Lilla Hyttnäs) Karinin isältä vuonna 1888. Talosta tuli Carlin ja Karinin yhteinen taideprojekti, jossa kumpikin toi esille omaa luovuuttaan. Karin toteutti itseään muun muassa tekstiilitaiteilijana ja Ateneumin näyttelyssä oli esillä myös näitä Karinin originelleja tekstiilitöitä.
Carl Larssonin maalauksista kodistaan tuli hyvin suosittuja ja niiden myötä Lilla Hyttnäsistä tuli yksi maailman tunnetuimpia taiteilijakoteja. Maalauksilla, joita julkaistiin kirjoissa, oli vahva vaikutuksensa ruotsalaiseen sisustukseen.
Ateneumin näyttelyssä pääsi vierailulle taloon tilateoksessa, jossa akvarellit ovat huoneen kokoisina. Siellä voi avata kaappien ovia ja siirtyä huoneesta toiseen. Lasten leluja oli pöydillä ja astioita kaapeissa. Alexander Reichsteinin Kotona-tilateoksessa sai koskea kaikkeen mitä siellä oli, mikä on harvinaista taidenäyttelyssä. Lapset leikkivät leluilla ja aikuiset kurkistelivat ikkunoista. Yhdessä huoneessa oli tangollinen lasten vaatteita ja paikalla oli sopivasti pari 5-7 -vuotiasta, jotka sovittelivat noita vaatteita ylleen! Valokuvaaminenkin oli sallittua ja kyllä harmitti, että ei ollut kameraa mukana. Se kun yleensä on kielletty kapistus taidenäyttelyissä.
Luin seinältä, että Larsson on todennut jotain sellaista kuin ”jotkut kuvittelevat, että aina nähdessään uuden kuvan se olisi seuraavasta huoneesta, kun ne todellisuudessa ovat saman huoneen eri seiniltä”. Tästä toteamuksesta tunsin tyydytystä. Olin nimittäin korttien parissa todennut, että kuvia on hauska tutkia nimenomaan sillä mielellä, mitkä niistä ovat samasta huoneesta. Samalla voin mielessäni yrittää luoda kokonaiskuvaa talosta.
Talo on nykyisin kotimuseona. Olisipa upeaa päästä käymään siellä joskus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti