lauantai 23. huhtikuuta 2011

Mennyt maailma (Brideshead Revisited)

Eilen TV1 klo. 22.00 Mennyt maailma:

Suositun romaanin elokuvaversiossa nuori mies tempautuu rikkaan aristokraattiperheen elämään missä raha, valta ja rakkaus vaativat kuitenkin aina hintansa. O: Julian Jarrold.

Loistava yhteensattuma! Odotin mielenkiinnolla elokuvaa, kun ihan äskettäin luin kirjan, jonka myötä mieleen palautuivat niin selvästi 80-luvun tv-sarjassa esiintyneet hahmot.

Elokuva oli pettymys. Ehkä olisin kokenut sen toisella tavalla, jos en olisi juuri lukenut kirjaa. Nyt vertailin niitä koko ajan keskenään. ”Ai tämä alkaa tästä kohtaa”, ”eihän se noin mennyt!” tai ”miksi tästä kohtaa ei kerrota enempää?”, sinkoilivat ajatukseni elokuvan harppoessa tilanteesta toiseen.

Charlesin roolissa Matthew Goode toi positiivisella tavalla mieleen Jeremy Ironsin. Sen sijaan Sebastian ei ollut ollenkaan sitä, mitä odotin. Hahmolta puuttui se Sebastianissa vivahteikkaasti ilmenevä kopeus ja hienostuneisuus, jota hän ei kasvatuksensa tuloksena pystyisi karistamaan pois, vaikka haluaisikin.

Minua häiritsi myös elokuvassa alleviivaten esiin tuotu homoseksuaalisuus. Se on tämän päivän yleisön kosiskelua, sillä sekä kirjassa että tv-sarjassa homoseksuaalisuus on hyvin hienovaraisesti mukana tarinassa. Juuri se, että yleisölle ei kerrota kaikkea, on tärkeä osa menneen maailman kiehtovuutta.

Tunnustan vielä, että lopulta torkahdin. Oikeastaan on käsittämätöntä, että kun yli 10-tuntinen tv-sarja oli tiivistetty parin tunnin mittaiseksi elokuvaksi, siitä tulikin tylsä.

EVELYN WAUGH: MENNYT MAAILMA (Brideshead Revisited, 1945)


Löysin tämän klassikon Pelastusarmeijan kirppikseltä. Se on ensimmäinen painos vuodelta 1982, ja sen päällyspaperissa on kuvia tv:ssä 82-83 pyörineestä sarjasta. Sarja on yksi niitä harvoja, joka on todella vahvasti jäänyt mieleen, mikä johtuu nimenomaan Jeremy Ironsista ja Anthony Andrewsista, jotka tekivät rooleistaan melkein mystisen kiehtovia. En osaa kuvitella Aloysiusta paremmin kenenkään muun kainaloon kuin jälkimmäisen esittämän Sebastianin. Ja hänen Aloysiuksensa on persoona:

”Mutta sinähän tiedät, että Charles on taiteilija. Hän piirtää kuin nuori Ingres”, ja arvaas mitä Sebastian sanoi? ’Kyllä, Aloysiuskin piirtää hyvin kauniisti, mutta hän on tietenkin paljon modernimpi.’”


Muistelen silloin tv-sarjaa seuratessani ihmetelleeni Sebastianin erikoisuutta, jota ei selittänyt pelkästään englantilainen yläluokka ja sen hienostunut puhetyyli ja elämäntavat. Tässä nykyisessä maailmassa ymmärrän selkeämmin. Tänä päivänä Sebastian ei olisi lähellekään niin erikoinen, mutta ei myöskään niin kiehtova.

Kirja herätti paljon ajatuksia. Varsinkin katolilaisuuden merkitys ihmisten kohtalon muovautumisessa avautui kirjan myötä hämmentävällä tavalla. Se synnyttää ja pitää koossa, mutta samalla näivettää.

Henkilöhahmojen kuvaus on terävää ja sen kautta kirja tuottaa myös paljon hupia. Itse pidän huvittavimpana Charlesin omituista isää. Siinäpä varsinainen kasvattaja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti