Sarah Dunant: Venuksen syntymä (The Birth of Venus)

Kirjan nimi ja kannen kuva antoivat ymmärtää, että tässä olisi kirja, joka sukeltaa taiteen maailmaan. Sen vuoksi minun oli saatava se. Etsiskelin edullista nettimyynneissä, kunnes se pokkarina yhtäkkiä ilmaantui eteeni Kierrätyskeskuksen hyllyssä.


Alessandra Cecchi on hädin tuskin viidentoista vanha, kun hänen äveriäs isänsä tuo pohjoisesta nuoren taiteilijan koristelemaan perheen palatsin kappelin seinät. Alessandra lumoutuu nuoren taiteilijan neroudesta ja huomaa, että hänen sisällään palaa sama tuli, joka roihuaa nuoren miehen silmissä. Ilmassa alkaa väreillä. Haaveet taiteilijanurasta ja filosofiset väittelyt eivät kuitenkaan sovi parhaassa naimaiässä olevalle neitoselle. Alessandran vanhemmilla on tyttären varalle suunnitelmia, jotka sopivat paremmin ajan naisen kuosiin. (taustatekstiä)

Ei Alessandra, eikä lukija, saa kertomuksen aikana tietää nuoren taiteilijan nimeä. Hän on vain maalari. Arvuuttelin nimeä pitkin matkaa. Kirjan nimi toi mieleen Milon Venuksen, mutta koska se on antiikin Kreikan ajalta, se ei voinut suoranaisesti liittyä tähän tarinaan. Joidenkin kohtausten perusteella, missä taiteilija kulki yöllä piirtämässä luonnoksia kuolleiden ruumiista, mielessäni kävi Leonardo da Vinci. Vasta aivan kirjanlopussa nimi selviää.

Tarina tapahtuu tiettynä historiallisena ajankohtana. Kerronta kulkee sujuvasti, ja on kiinnostavaa tutustua Medicien ja munkki Girolamo Savonarolan historialliseen Firenzeen. Sen ajan poliittiset kuviot, jyrkkä periaatteellisuus ja pelon ilmapiiri kävivät hyvin ilmi, samoin myös homoseksuaalisuuden todellisuus.

Sen sijaan juonellisesti tärkeän henkilön, eli maalarin, temperamentti on niin ongelmallinen, että hahmo on epäuskottava. Ujo, vetäytyvä ja muutenkin kompleksinen mies ei voinut synnyttää kunnon kiinnostusta, saatikka roihua. Mielestäni sen vuoksi tarinan loppu oli ristiriidassa koko muun teoksen kanssa. Juttu jotenkin lässähti siihen. Silti taidehistoriallisten kuvausten vuoksi kirja säilyy hyllyssäni.